Kisakausi 2020 korkattu ja pennut kasvavat!

Kelsy ja Rhaz jäivät kotiin kasvamaan paimenkoiriksi. Ovat nyt kohta 6kk vanhoja ja hyvin syttyneitä, ovat siis käyneet muutamia kertoja lampailla oppimassa paimennettavien eläinten kanssa asioita lähinnä luontaisia viettejä tukien ohjaajan pitäen asiat turvallisina kaikille osapuolille. Tässä vaiheessa pentuja ei vielä kouluteta, niiden ollessa vielä kovin nuoria moiseen. Minun oli tarkoitus pitää vain Kelsy, mutta koska tilanteet muuttuivat Rhazin tulevan osoitteen suhteen ja olin kovin tykästynyt hänen temperamenttiin ja osoittamiinsa kykyihin jäi hänkin kotiin ja tunnetaan nimellä Cody nyt.
Molemmat pennut ovat sosiaalisia ja reippaita, eikä mitään arkuuksia tai muitakaan haasteita ole heillä ilmentynyt. Olen todella tyytyväinen näihin pentuihin, tuntuvat omaan persoonaani juuri oikeilta ja temperamentti on erinomainen molemmilla, ottavat asiat asioina, oppivat asioita helposti ja haluavat miellyttää ihmistä, kiihkeyttä ja tarmoa löytyy kuitenkin viettipuolella.
Muillakin pennuilla on mennyt hyvin uusissa kodissa ja olen saanut kuulumisia sekä tavannut Pihkaa ja Ivya tiiviisti. 




Paimennuksen kisakautta on Dazin kanssa korkkailtu sekä SPKY puolella että SBCAK kisoissa. Daz juoksi neljä starttia tässä kuluneen kuukauden aikana SPKY kolmosluokkaa, mikä oli ensimmäiset kisat niin minulle kolmosissa kuin Dazille elämässään. Daz haluaa miellyttää ja kuunnella ohjaajaa joten siihen voi luottaa ja näin antaa uusia kokemuksia, sen lisäksi se on varsin järkevä paimennettavien eläinten suhteen. Kokemattomuus ja myös koulutuksen keskeneräisyys osiltaan näkyy molemmilla vaativalla kisaradalla ja ehjää kokonaisuutta on melkoisen haastavaa saada sillä joka kerta tulee jotain uutta. Saatiin oikein hyvää treenilistaa ja onnistuttiin muutamalla radalla näistä pitämään ihan jopa jonkinlainen määrä pisteitäkin mukana. Startattiin myös yhden kerran 2-luokkaa josta ei nyt merkittävää muuta kuin lisäyksiä sinne meidän treenilistalle. 
Daz suoritti myös SPKY perusradan 10.7. hyväksytysti.
15.7. Dazin kanssa SBCAK kisoissa 1-luokassa 88p. 1. sija, PPR1, PAIM1 ja saman päivän 2-luokan startissa 76p. PAIM2 ja 5.sija. Ihan kelpo radat nämä olivat meiltä ja jälleen kerran uusi paikka missä kisattiin. Pidän niin Dazin kanssa tekemisestä ja sen luotettavuudesta. Seuraavaksi puretaan vähän treenilistaa ennen seuraavia koitoksia ja rakennetaan lisää osaamista.

Kommentit