Mun maailman paras Maico 6-vuotta!


Mun kultainen ajatuksen lukija Maico täytti 6-vuotta 10.9.2020! Maicon kanssa on ollut ilo ja onni jakaa jokainen hetki ja jokainen päivä! Toivottavasti meillä on vielä paljon yhteisiä retkiä ja seikkailuja tulevaisuudessa odottamassa. En voi uskoa että kohta ollaan kuljettu yhdessä jo kuuden vuoden ajan. Vastahan se oli pieni villikko itseään täynnä oleva pentu. Ja mitä kaikkea me on yhdessä koettu ja tehty. En olisi muun muassa ikinä päätynyt kunnolla paimennuksen maailmaan ilman Maicoa.

Maico paimentelee kotona mun kanssa hommissa autellen ja pentujen starttauksessa auttaen sekä joskus demoaa omien pentujensa omistajille paimenkoiran koulutusta. Maico on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana henkisesti upeaan loistoon, viisaus ja elämänkokemus näkyy. Maico työstää luontaisesti eläimiä hyvin ja tekee parhaansa minulle töissä ja lukee hyvin tilanteita. Maico on myös huomannut että minäkin olen jotain paimennuksesta oppinut vuosien varrella ja minun ohjeita onkin ihan helppoa kuunnella jo nykyisin. 

Synttäripäivän kunniaksi Maico pääsi vähän treenailemaan vieraalla pellolla pitkästä aikaa. Paljon terveitä vuosia toivon edelleen!







 

Kommentit